Minä johtajana

Monen muun entisen seurakuntanuoren tavoin olen saanut ensimmäiset johtamiskokemukseni isosena, ja armeijassa minulle annettiin sekä aliupseeri- että upseerikoulutus. Tärkeimmät kokemukseni johtajuudesta ennen piispaksi siirtymistä sain mielestäni kuitenkin urheilun puolelta.

Lukiolaisena vedin nuorempien poikien käsipallojoukkuetta ja opiskeluaikana toimin pari vuotta tyttöjoukkueen valmentajana. Kemiön tapaisella pienellä paikkakunnalla isät ja äidit joutuvat usein valmennustehtäviin, jos he haluavat, että heidän lapsillaan olisi mahdollisuus urheilla. Niinpä toimin noin viisi vuotta yleisurheilun parissa ja yhteensä kymmenen vuotta jalkapallovalmentajana.

Piispana olen pyrkinyt toimimaan valmentajan tavoin. Valmentaja ohjaa yhteispeliä, mutta samalla hän antaa pelaajille vapauden käyttää vahvuuksiaan oman harkintansa mukaan. Johtajan tehtävä on vetää strategista suunnittelutyötä, osallistaa työntekijöitä konkreettisten tavoitteiden muotoilemiseen, kuunnella palautetta ja toiveita asiantuntijoilta ja kentältä, huolehtia aikataulusta ja siitä, että etukäteen sovittuina ajankohtina arvioidaan prosessin etenemistä ja päätetään mahdollisista tarkistuksista suunnitelmaan. Minusta on tärkeää, että piispaa on helppo lähestyä ja että hänen kanssaan voi keskustella vaikeistakin asioista avoimesti ja ongelmia kaunistelematta. Myös toimittajien kanssa olen halunnut tehdä hyvää yhteistyötä vastaamalla heidän kysymyksiinsä ja yhteydenottoihinsa viivyttelemättä turhaan.

Minusta on tärkeää, että piispaa on helppo lähestyä ja että hänen kanssaan voi keskustella vaikeistakin asioista avoimesti ja ongelmia kaunistelematta.

Olen piispanvihkimykseni jälkeen jättänyt hiipan piispantalon kaappiin. Ymmärrän, että joidenkin mielestä tämä saattaa tuntua lapselliselta protestilta, mutta minulle hiippa viestii sellaisesta piispuudesta, joka on minulla hyvin vieras. Hiippa kertoo piispasta ja kirkosta, joka haikailee takaisin kauan sitten kadotettuun menneisyyteen. Hiippa korostaa hierarkkista virkakäsitystä. Haluan toki turvautua pelastuksen kypärään, mutta minusta sen ei tarvitse olla näin konkreettinen. Suon mielelläni muille sen käyttämisen, mutta oma valintani on läheisessä yhteydessä siihen, miten ymmärrän hengellisen johtajuuden kirkossa – ”minister” on sekä Jumalan sanan että ihmisten palvelija.

Kun tulin valituksi Porvoon piispaksi 2009, ilmoitin että aion hoitaa tätä tehtävää noin kymmenen vuotta. Minulle tämä on antanut vapautta ja uskallusta viranhoidossa. Teen parhaani rajoitetun ajan ja annan sitten tehtävän eteenpäin seuraajalleni. En esitä tätä normiksi kaikille, mutta omalta kohdaltani tämä on tuntunut oikealta ratkaisulta. Ellen tule valituksi arkkipiispaksi, jatkan aikaisemman suunnitelman mukaan ja siirryn parin vuoden kuluttua muihin tehtäviin kirkossa tai yliopistomaailmassa.

Jaa: