Osallistuttava jumalanpalveluselämä ja ehtoollinen

Kun tulin Porvoon piispaksi oli hiippakunnassa juuri, silloisen dekaanin Sixten Ekstrandin vetämänä, lähtenyt liikkeelle määrätietoinen pyrkimys jumalanpalveluselämän kehittämiseen ja elävöittämiseen. Koulutus perustui Martin ja Fredrik Modeuksen seurakuntalaisia osallistuttavaan visioon, ja veljekset toimivat myös ensimmäisten vuosien aikana lähijaksoilla kouluttajina, ennen kun he yksi toisensa jälkeen tulivat valituiksi piispoiksi. Sama prosessi on edennyt pitkälle myös muissa hiippakunnissa. Siirtyminen työntekijäkeskeisestä jumalanpalveluksesta työskentelytapaan, jossa erilaiset ja eri-ikäiset seurakuntalaiset suunnittelevat ja toteutettavat messun yhdessä työntekijöiden kanssa, on mielestäni kohtalonkysymys kirkollemme. Koulutus alkoi yksinkertaisilla kysymyksillä: minkälaiseen messuun lähdet itse iloisia odotuksia täynnä? Minkälaiseen messuun haluat kutsua myös ystäväsi? Mitkä ovat ne arvot, joita haluamme toteuttaa messussa? Vastaavalla tavalla voisimme arvioida ja kehittää monia muitakin työmuotoja seurakunnissa.

Siirtyminen työntekijäkeskeisestä jumalanpalveluksesta työskentelytapaan, jossa erilaiset ja eri-ikäiset seurakuntalaiset suunnittelevat ja toteutettavat messun yhdessä työntekijöiden kanssa, on mielestäni kohtalonkysymys kirkollemme.

Pyrkimys seurakuntalaisten suurempaan osallisuuteen jumalanpalveluksissa ja muussa toiminnassa näkyy tällä hetkellä ilahduttavalla tavalla kirkossamme, myös kirkolliskokouksen tulevaisuustyöskentelyssä. Esteenä on usein ajanpuute: kaikki käy niin paljon nopeammin, kunkin työntekijän hoitaessa oman osuutensa. Mutta silloin menetämme jotain hyvin oleellista: yhdessä tehdyn työn synnyttämän osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden. Olen päässyt saarnaamaan kaksi kertaa valtiollisissa jumalanpalveluksissa, kerran valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa, kerran itsenäisyyspäivänä. Halusin näyttää esimerkkejä siitä, miten jumalanpalveluselämä uudistuu kirkossamme. Ensimmäisellä kerralla pyysin mukaan kolme partiotyttöä, jotka vuoron perään kertoivat lasten toiveista ja peloista. Itsenäisyyspäivänä 2016 keskustelin saarnassa opiskelijan, yrittäjä-isän ja maahanmuuttotaustaisen naisen kanssa. Tiedän kokemuksesta, että dialogisaarnat eivät aina toimi, mutta palautteen perusteella eri-ikäisten ihmisten osallistuttaminen ja näkökulmien laajentaminen koettiin näissä tilaisuuksissa hyvin myönteisenä asiana.

Tehdessäni piispain- ja kirkolliskokouksessa työtä laajennetun ehtoollisvieraanvaraisuuden puolesta, on yhtenä keskeisenä perusteluna niin ikään ollut kristittyjen yhteenkuuluvuuden vahvistaminen. Ehtoollinen ei ole yksittäisen kirkkokunnan omaisuus, koska varsinaisena isäntänä ja kutsujana toimii Jeesus itse. Jos me hurskaasti puhumme siitä, että vietämme ehtoollista yhdessä koko maailmanlaajuisen kristikunnan ja kaikkien ajasta ikuisuuteen siirtyneiden pyhien kanssa, mutta emme päästä kaikkia kirkossa olevia kastettuja kristittyjä pöytään, toimintamme ei ole kovin uskottavaa.

Jaa: