Mikä on kirkon tehtävä?

Mielestäni kirkon keskeisin tehtävä on auttaa eri elämänvaiheissa olevia ihmisiä löytämään turvallisen luottamuksen Jumalaan. Seurakunnan kaikkia työmuotoja tulisi arvioida suhteessa siihen, miten ne tukevat tätä tavoitetta ja sen toteutumista. Siellä, missä tämä toteutuu, luodaan mielestäni ”elävää teologiaa”. Kirkkomme tarvitsee hyvin koulutettuja teologeja, mutta elävän teologian toteuttamista ei pidä jättää vain teologien vastuulle.

Sanoma tulee eläväksi esimerkiksi päiväkerhossa, kun lapset laulavat ja kuulevat kertomuksia Jeesuksesta, tai kun he askartelemalla oppivat kirkkovuoden tärkeimmistä pyhistä. Rippikoulussa nuoret saavat syventyä kristilliseen uskoon ja elämään sekä keskustelemalla ja kuuntelemalla, että hartauksien, laulujen, leikkien ja muun toiminnan kautta. Elävä teologia toteutuu myös kirkkoherranviraston virkailijan tai hautausmaan seurakuntamestarin kohdatessa surevia myötätuntoisesti ja palvellessa heitä ammattitaitoisesti.

Kirkon keskeisin tehtävä on auttaa eri elämänvaiheissa olevia ihmisiä löytämään turvallisen luottamuksen Jumalaan.

Kanttori ja kuorolaiset toimivat elävinä teologeina, kun he harjoittelevat ja esittävät laulujaan: niiden kautta sanoma tavoittaa kuulijan sekä musiikin, että tekstien välityksellä. Diakoniatyöntekijät ja diakoniatyön vapaaehtoiset luovat elävää teologiaa, kun he Jeesuksen esimerkkiä seuraten antavat uskonsa tulla näkyväksi lähimmäisenrakkaudessa.

Kun autamme ihmisiä löytämään turvallisen luottamuksen Jumalaan, seuraamme Jeesuksen lähetyskäskyä. Sen mukaan tulemme opetuslapsiksi kasteen ja opetuksen kautta. Kaste muistuttaa meidät armosta: meidät on Kristuksen tähden jo vapautettu synnin ja kuoleman vallasta. Toiseksi meidän tulee kehottaa ihmisiä pitämään kiinni Jeesuksen opetuksesta. Jeesuksen tärkein käsky opetuslapsille oli: rakastakaa toisianne. Kirkon tulee olla yhteisö, jossa yhdessä opimme, mitä kaikkea lähimmäisen rakastaminen voi tarkoittaa, ja miten voimme toteuttaa sitä eri tilanteissa.

Kristittyinä meidät kehotetaan todistamaan uskostamme, tai, tarkemmin ilmaistuna, todistamaan Jumalan rakkaudesta. Tunnettua ilmaisua lainatakseni: Tämän voimme välillä myös tehdä sanoillamme. Rakkauden teoilla osoitamme vakaumuksemme olevan uskottava ja elävä. Usko kantaa hedelmää rakkauden teoissa. Vielä tärkeämpi tavoite lähimmäisrakkaudelle on, että sen avulla lähimmäisen hätä tulee lievennetyksi. Eli meidän ei tule keskittyä arvioimaan uskomme vahvuutta tai vertailemaan sitä toisten ihmisten uskoon. Kysymykset kuten: ”uskonko yhtä vahvasti kuin ennen”, tai ”onko minun uskoni heikompi kuin muiden”, eivät hyödytä yhtään. Pohjimmiltaan kristinuskossa ei ole kyse minun uskostani, vaan siitä, että Jesus itse on läsnä uskovien sydämessä ja läsnä kirkossaan, eli siellä, missä Jumalan lapset kohtaavat. Samalla meidän ei tule rajoittaa Jeesusta sisäpiirimme omaisuudeksi: kohtaamme Jeesuksen jokaisessa lähimmäisessämme, etenkin  heissä, jotka  eniten ovat avun tarpeessa.

Jaa: