Kirkkomme haasteista

Miksi kirkon sanoma herättää niin laimeaa kiinnostusta? Kysymys herää väistämättä jossain vaiheessa jokaiselle, joka joko seurakuntatoiminnassa, ystävien kesken tai perheen piirissä on yrittänyt perustella kristinuskon tarjoamaa turvaa ja mielekkyyttä.

Uskottavaa vastausta on mahdotonta löytää, ellemme onnistu saattamaan Raamattua ja kirkon sanomaa vuoropuheluun ihmisten kokemusten, toiveiden ja pelkojen kanssa. Niin kauan kun meillä kirkkona on epäselvä kuva siitä, mistä me ihmiset tänään tarvitsemme vapautusta ja pelastusta, emme pysty osoittamaan, mitä uskolla on annettavaa.

Sama haaste ilmenee myös uskon yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten ulottuvuuksien kohdalla. Niin kauan kun usko rajoitetaan henkilökohtaisten näkemysten tai yksilön moraalisten arvovalintojen alueelle, se jää verrattain näkymättömäksi, hampaattomaksi ja turhaksi asiaksi.

Kirkon jäseninä ja sen edustajina meillä on syytä itsekriittisesti pohtia mitä usko merkitsee juuri meille. Miten usko Jumalaan ja kirkkoon kuuluminen auttaa meitä arjen haasteissa ja elämän käännekohdissa? Miten Jumalan armo ja kutsu lähimmäisenrakkauteen näkyy tavassamme suhtautua toisiimme?

On ilmeistä, että perinteiden ylläpitäminen perheessä, seurakunnassa tai vaikka herätysliikkeessä ei ole riittävä peruste kirkkoon kuulumiselle. Perinteeseen sisältyvien kertomusten, kannustavien esimerkkien ja uskoa tukevien rituaalien merkitys avautuu vasta kun ne ymmärretään armollisen ja mielekkään elämän tukirakenteina ja johtolankoina.

Kirkon tehtävä on julistaa Jumalan Sanaa. Sanat ovat muutenkin tärkeitä kirkossa, koska ne mahdollistavat vuoropuhelun sekä Jumalan että toistemme kanssa. Mutta sanat saattavat myös tuntua puutteellisilta ja pahimmassa tapauksessa tyhjiltä korulauseilta. Moni meistä on myös väsynyt pinnallisiin some-päivityksiin ja epämääräisiin uutisiin. Siksi meidän tulee olla varovaisia ja huolellisia sanankäytössämme.

Kysymys, kuinka meidän tänään tulee elää uskoamme todeksi suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja koko luomakuntaan, johdattaa meidät väistämättä keskusteluun toisten kristittyjen kanssa. Elävä teologinen perinne sitoutuu alkuperäänsä ja kunnioittaa sitä. Otamme vastaan Raamatun ja sovellamme sitä, tutkimme uskontunnustuksia ja muita tekstejä, joissa kristityt omasta elämäntilanteestaan, kulttuuristaan ja kielestään käsin ovat hahmottaneet kirkon uskoa ja oppia.

Teologia ei kuitenkaan merkitse vanhojen pyhäinjäännösten säilyttämistä aikaansa sidottujen sanontojen ja poleemisten väitteiden muodossa. Elävä teologinen keskustelu ottaa aina huomioon oman aikansa kysymykset, kielen, käsitykset, tapahtumat ja kokemukset. Tapamme puhua Jumalasta, kirkosta ja kristinuskosta tulee olla aitoa ja sen pitää olla kosketuksessa meidän yhteisen todellisuutemme kanssa.

Björn Vikström, piispa, ehdokas arkkipiispanvaalissa

(Mielipidekirjoitus Kotimaassa viikolla 1)

Jaa: