Ekoteologia ja vastuumme luonnosta

Meidän kristittyjen vastuu luonnosta nousee luontevasti uskostamme Jumalaan luojana ja luomakunnan ylläpitäjänä. Kestävän kehityksen edistäminen on siksi hyvin keskeinen asia ja tavoite kirkon elämässä. Jo Raamatun alkulehdillä Jumala antaa ihmiselle tehtävän varjella ja viljellä luontoa. Luonnosta huolehtiminen kuuluu myös lähimmäisrakkauteen: ilmastonmuutoksesta kärsivät kaikkein eniten ne ihmiset, jotka jo ennestään kärsivät kuivuudesta ja köyhyydestä. Meillä on myös vastuu tulevista sukupolvista.

Luonto on aina ollut minulle tärkeä, mutta varsinainen herääminen ympäristövastuuseen tapahtui vasta aikuisiässä. Elämä pienten lasten vanhempana maalla Kemiössä synnytti minussa sekä kiitollisuutta luomakunnan kauneudesta että huolta siitä, minkälaisen perinnön annamme jälkeläisillemme. Elämäntapojen muuttaminen alkoi konkreettisista asioista, jotka teimme yhdessä perheenä; esimerkiksi lajittelun tehostaminen ja kompostin rakentaminen. Piispanviran hoidossa olen valitettavasti aivan liian usein lipsunut ihanteistani: matkustelu ympäri hiippakuntaa lentäen tai autolla ajaen, ja asuminen suuressa piispantalossa, eivät tietenkään täytä kestävän kehityksen vaatimuksia. Tämän asian kanssa kilvoittelen jatkuvasti.

Meidän kristittyjen vastuu luonnosta nousee luontevasti uskostamme Jumalaan luojana ja luomakunnan ylläpitäjänä.

Toimittuani 15 vuotta kappalaisena Kemiössä, sain mahdollisuuden toimia kolme vuotta eräässä Åbo Akademin poikkitieteellisessä tutkimusprojektissa. Tehtävääni olivat sekä tutkimuksen koordinointi, että poikkitieteellisen maisteriohjelman suunnittelu. Yhdistävänä tutkimuskohteena oli kestävä kehitys Turunmaan saaristossa, ja keskeisimmät toimijat tulivat yhteiskuntatieteiden, meribiologian ja teologisen etiikan puolelta. Niiden vuosien aikana perehdyin siten ekoteologiaan, osallistuin alan konferensseihin ja kirjoitin artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin.

Samoihin aikoihin tulin myös mukaan kirkkomme ympäristötyöhön. Ennen siirtymistäni Porvoon piispanvirkaan toimin vuoden Porvoon hiippakunnan ympäristötyöryhmän puheenjohtajana. Sinä aikana laadin seurakuntia varten keskustelumateriaalin, jonka avulla seurakuntien pienryhmät saivat mahdollisuuden tutustua Kirkon Ympäristöohjelmaan vuodelta 2008. Laatimani keskustelumateriaali käännettiin myös suomeksi. Piispana olen muutaman kerran päässyt osallistumaan kirkon ympäristöpäiville, ja syksyllä 2016 minut valittiin kirkon ympäristötyön seurantaryhmän puheenjohtajaksi. Ryhmämme yhtenä keskeisimpänä haasteena on tällä hetkellä kirkon ympäristödiplomin uudistaminen, jotta siitä tulisi entistä selkeämpi ja tarkoituksenmukaisempi.

Jaa: